Blogi

Päivä Tikkulassa

Mukava porukka ja ihanaa, tuoksuvaa teetä! Ne ovat asiat, jotka tulevat ensimmäisenä Teeleidin Tikkulan toimipisteestä mieleen. Puheensorina täyttää pakkaamon tilat, kun teetä pussitetaan ja koteloidaan.

Päiväni alkaa (tietysti) kupillisella lämpöistä, maistuvaa teetä. Valitsen tällä kertaa maisteltavaksi Valkosuklaan viettelyksen, joka on mustaa teetä. Ihanan makeaa! Tällä saa päivän hyvin käyntiin.

Työt aloitan keräämällä taittelemattomat kotelot ja valmiiksi läpinäkyviin pusseihin pakatut teet pakkaamon pöydälle. Koteloita taitellessa on kiva jutella työkavereiden kanssa tai vaikka kuunnella musiikkia. Virpi pussittaa vieressä erillisellä koneella valkosuklaan viettelystä, mikä sattuma että minulla on juuri samaa teetä juotavana.  Teen tuoksu tulvahtaa huoneeseen.

Taittelu sujuu jo rutiinilla, ja pöytä täyttyy koteloista. Seuraavaksi pussit sujautetaan valmiisiin koteloihin ja kansi laitetaan kiinni. Naks. Valmiiden tuotteiden pohjaan laitetaan vielä tarra, jossa on eränumero ja parasta ennen-päiväys. Sitten kotelot pakataan valmiiksi myyntieräpohjiin. Yhteen pohjaan mahtuu yhteensä 8 teekoteloa. Sitten tee onkin valmiina maailmalle!

Hyvä tee herättelee ihanasti uuteen päivään. Päätän tehdä vielä toisen haudutuksen samasta teestä, ja yhä se maistuu makealle! Voi miten pehmeä maku. On mukavaa kun ulkonakin on hyvä keli, ja auringon säteet paistavat huoneeseen. Kohta pitää lähteä lounaalle yläkerrassa olevaan toimistoon.

Lounaan jälkeen haluan maistaa vihreää Madam mango-teetä. Tuoksu huumaa jo teelaatikon avatessa. Makea, hedelmäinen tuoksu vie mennessään. Ja mikä ihanan kesäinen maku! Olen aina ollut kova juomaan teetä, varsinkin maustettua sellaista. Tämän hetkinen suosikkini on ehdottomasti vihreä Päärynä-suklaa. Voi se on niin hyvää! Vesi herahtaa kielelle kun mietin edes tätä herkkua. Sitä pitää juoda kotona.

Teen haudutuksen jälkeen siirryn pussituskoneelle. Haen teetä varastosta ja avaan isoja pusseja valmiiksi. Sitten tee kaadetaan pussituskoneeseen, joka mittaa teen valmiiksi. Lopuksi pussi asetettaan laitteeseen, ja se annostelee teen. Valmis pussi liukuu hihnaa pitkin laatikkoon. Loppu päivä meneekin pussittaessa. Välillä verkkokaupan puolelta kuuluu puhetta tai naurua.

Jälleen oli hyvä päivä.

Tikkulan Anni

Blogin kirjoittanut Anni on harjoittelijana Teeleidin tuotannossa vanhalla tulitikkutehtaalla.