Teeleidi

Rakkaudesta teehen syntyi Teeleidi

Rakkauteni teehen syntyi hiljalleen, jo lapsena pidin teestä, mutta ehkä kuitenkin suurin innostukseni syntyi asuessani talven Shanghaissa jossa minulla oli mahdollisuus tutustua kiinalaiseen teekulttuuriin. Kotiin palattuani kiertelin kahviloita ja teekauppoja eri puolella Suomea, ja mietin, millainen oma teehuoneeni olisi. Toiveenani oli tarjota elämyksiä ja hyvää palvelua, sekä tietysti parhaan mahdollisen teevalikoiman. Teehuonetta varten tarvittiin myös oikeanlainen tila joka tarjoaisi tunnelmallisen ympäristön teestä nauttimiseen. Mielestäni hyvä tee kuuluu kaikille, siksi olen iloinen että saamme jälleenmyyjien kautta palvella teen ystäviä ympäri Suomen.

Nautinnollisia teehetkiä hyvän teen parissa,

Anne

 

 

Teeleidin teehuone sijaitsee nykyisin Jyväskylän Lutakossa, Schaumanin puistotie 2:ssa.

Alkuun 2014 toimipaikkana oli Lutakossa Wilhelm Schaumanin faneritehtaan entinen konttori ja tehtaanjohtajan virka-asunto, kunnes 2017 Teeleidi Oy:n teehuone muutti Kramsunkadulle ja tukkutoiminnot Vaajakosken Varassaareen. Kotiin Lutakkoon palattiin vuoden 2023 syksyllä.

Vaikka teet tulevat ympäri maailmaa, ovat perheyhtiö Teeleidin juuret vahvasti Jyväskylässä.

Tuotanto Vaajakoskella

Varassaari sijaitsee Leppävedeltä laskevan Vaajanvirran keskellä niin, että sen kummaltakin puolelta on virrannut oma uoma. Koska sekä Päijänteen että Vaajanvirran vedenpinnat on laskettu alemmaksi, on läntinen uoma kaventunut ja sen virtaamat lakanneet. Varassaari huokuu historian havinaa. Sieltä löytyy mm. tykistöpesäkkeitä, joista tervehdittiin it-kranaateilla puna-armeijan Päijänteen avulla suunnistavia pommikonelaivueita, mennen tullen. Pohjoisrinteen maastossa voi havaita punakaartin harjoitusjuoksuhautoja.

Piipun viereisessä piharakennuksessa on toimintakuntoinen saksalaisen sukellusveneen diesel-moottori ja generaattori. 1.kerroksessa sijaitsevan hammastikkutehtaan toimintakuntoinen ja täydellinen koneisto on upea muistutus tulitikkutehtaan kulta-ajoista.

Tulitikkutehdas Varassaaressa oli yksi ensimmäisiä SOK:n tehtaita Vaajakoskella. Rakennus valmistui 1917, mutta otettiin sodan vuoksi käyttöön vasta 1919. Tehdas laajennettiin kaksikerroksiseksi 1923. Vuonna 1970 perustettiin SOK:n, OTK:n ja Keskon yhdessä omistama Finn-Match Oy. Tehdas toimi nimellä Finn-Match Oy vuoteen 1995 saakka. Nykyään tehdasrakennuksessa toimii muun muassa kuntosali, rakennusliike ja teen tukkukauppa.

Teeleidin ei tarvinnut tehdä Tulitikkutehtaan pohjapiirustukseen muutoksia siirtäessään tukkutoimintansa 2017 Varassaareen. Täsmälleen samassa paikassa, jossa reilu 100 vuotta sitten aloitti tulitikkutehtaan pakkaamo, pakataan nyt teetä. Täsmälleen samasta paikasta, jossa reilu 100 vuotta sitten aloitti Tulitikkutehtaan lähettämö, lähetetään nyt Teeleidin verkkokauppa-asiakkaiden ja jälleenmyyjien teet.