Blogi

Tyttäreni Anni

(ja miksi ihmeessä Teeleidistä saa nyt myös kahvia?)

En löydä sanoja kertomaan, miten ylpeä olen tyttärestäni Annista. Mutta koska hän on tämän blogin aihe, niin lupaan yrittää.

Teeleidin avajaisia juhlittiin lähes seitsemän vuotta sitten. Annista tuli heti keittiömme sielu; skonssit, kakut, piirakat syntyi taitavissa käsissä. Hyvä niin, sillä itse en ole mikään keittiön hengetär.

Anni on vuosien saatossa kehitellyt paljon reseptejä, Teeleidin skonssit on yksi hyvä esimerkki onnistumisesta, sillä ne on jo lähes klassikoita.

Kuva: Emmi Virtanen

Anni ja Keto

Noin kolme vuotta sitten Anni aloitti matkan ketoilun maailmaan. ” Ketogeenisen ruokavalion ravinto sisältää 75% rasvaa, 20% proteiinia ja 5% hiilihydraatteja päivittäisestä energian tarpeesta. Hiilihydraatit korvataan pääosin rasvoilla (mm. voilla, kookosöljyllä, oliiviöljyllä). Ketogeenisestä ruokavaliosta on poistettu mm.- peruna, viljat, riisi ja sokerit”

Annin muodonmuutos oli upeaa seurattavaa. Ennestään kaunis tyttäreni hoikistui missin mittoihin, oli hyvinvoiva ja energinen. En voinut kuin ihailla hänen uutta elämäntapaansa. Samaan aikaan ketoilu sai näkyvyyttä mm. somessa ja sen ansiosta ketotuotteita kysyttiin yhä enemmän.

Anni ryhtyi kehittelemään valikoimiimme suolaisia ja makeita herkkuja, ja nyt vitriinissämme komeilee joka päivä rivi ihania ketoherkkuja.

Paahtopaisti bagelit tekevät aina kauppansa
Ajankohtainen herkku, Keto-laskiaispulla

Itse olen aina ollut sellainen leivän mussuttaja, että ajatuskin elämästä ilman leipää tuntui mahdottomalta. Ikä ja herkuttelu kuitenkin oli tuonut kiloja ympärille, (kiinalainen harjoittelijamme kerran ihmetteli ääneen, että miten voin olla niin pulska, kun olen koko ajan liikkeellä :)) maistettuani Annin leipomia ketosämpylöitä, tiesin, että ketoilu sopii varmaan minullekin.

Nämä sämpylät ei jätä ketään kylmiksi!

Ja sitten se kahvi…

Monella ketoa noudattavalla on tapana myös nauttia ns. muna-latte, Anninkin ruokavalioon se kuuluu olennaisesti. Mikäli ette vielä ole sitä maistaneet, niin tulkaa ihmeessä kokeilemaan tai mikäli ette pääse paikalle, jaan teille Annin ohjeen:

  • 2 dl kahvia
  • 1 muna
  • 1rkl voita
  • 1rkl kookosöljyä
  • halutessasi loraus kermaa, ripaus vanjiljaa, kanelia tai kardemummaa

Blendaa kaikki aineet tehosekoittimella tai käytä sauvasekoitinta

Annin munalatte

Ja todellakin! Meiltä saa nyt myös kahvia. Päätös ottaa kahvi valikoimiin syntyi halusta palvella vielä paremmin ketoasiakkaitamme.

Syksyllä, kun etsimme yritysasiakkaillemme lahjapakkauksiin teen lisäksi kahvia, törmäsimme hienoon projektiin, jossa naisten viljelemä, huolella paahdettu kahvi on avainasemassa Flores del Café -järjestön Women’s Project -hankkeessa. Naiset omistavat viljelysmaansa itse ja heidän perheidensä elämänlaatu ja toimeentulo nousevat. Flores del Café on sitoutunut tukemaan jäsenten koulutusta myös kestävän kehityksen mahdollistamiseksi.

Teehuoneella voit nyt siis tilata myös kahvin, latten tai vaikka tämän Annin huiman Munalatten.

Itse en ole tuotan Annin lattea maistanut, kahvi kun ei kuulu juomiini, mutta aamuisin valmistan rasvateen ja se on vallan herkullista

Annen rasvatee

  • Vahvaa puerh teetä (suosikkini tähän; appelsiini)
  • Kookosmannaa esim. Foodin
  • blendaa sekaisin ja nauti kuumana

Mikäli kiinnostuitte ketoilusta, löytyy esim. facebookista useita ketoryhmiä, ja Annin tilin Instagramissa on #ketoleidi

Ihan yhtä kurinalainen en ole ruokavalioni suhteen kuin Anni. Annin ansiosta löysin kuitenkin tavan syödä oikein ja voida paremmin (taas nähtiin että ”muna on kanaa viisaampi”)

Kesää odotellessa, äiti ja tytär (ja se pinkki kupla!)

Kuva viime kesältä, Emmi Virtanen