Blogi

Tehtäisiinkö teille oma tee?

Tiedätkö sen tunteen, kun sinä lähdet kotipaikkakunnalta, mutta kotipaikkakunta ei lähde sinusta. Minulle on käynyt juuri näin. Koen, että juureni ovat vahvasti kiinni Oikarin joen varressa mäntymaiseman lähellä. Kun aloitin työt täällä Teeleidissä, minulle oli heti selvää, että otan entisen kotikuntani kunnanjohtajaan Tiina Pelkoseen yhteyttä. Halusin, että niin rakkaalle Kyyjärvelle, tuttavallisemmin, Kyy Yorkille suunnitellaan oma kustomoitu teepakkaus. Tiina innostui ajatuksesta heti ja kävimme suunnitteluprosessin kimppuun. Lähetin kunnan teeraadin maisteltavaksi useita teemakuja ja sieltä valikoitui suosikiksi Lady Lemontree, hedelmäinen musta tee. Teepakkauksen kuvasta Tiinalla oli valmis idea ja pakkauksen tekstinkin hän ”runoili” tuossa tuokiossa. Meidän graafinen suunnittelijamme Piia asemoi tekstit ja kuvat oikeille kohdilleen ja lähetimme suunnitelman toteutettavaksi painopaikalle Inkeroisiin. Painatamme muuten kaikki kotelomme suomalaiselle kartongille.

Pakkaukset saapuivat vajaassa kahdessa viikossa tilauksestamme; jälleen kerran nopeaa toimintaa painotaloltamme. Otto taitteli täällä Vaajakosken Tikkulan tuotantotiloissa kotelot paketeiksi ja pussitti käsin teet. Teepakkauksen teko on meillä käsityötä: kotelot taitellaan käsin, teet pussitetaan käsin ja pussi laitetaan kotelon sisään käsin. Näin ollen pitkästi yli 50 % teepakkauksistamme on suomalaista työtä.

Kotelot taitellaan käsin Vaajakosken Tikkulassa
Kotelot täytetään käsin pussitetulla teellä Vaajakosken Tikkulassa

Muutaman päivän kuluttua teepakkauksien valmistumisesta lähdimme Annen kanssa huristelemaan kohti Kyyjärveä. Halusimme luovuttaa teepakkaukset itse kunnanjohtajalle ja samalla reissulla tapasimme asiakkaita Karstulasta. Ajokeli oli aivan karmea mennessä, onneksi emme olleet lähteneet Teeleidin Kuplavolkkarilla liikenteeseen. Keli ei kuitenkaan haitannut iloista mieltämme matkatessamme pohjoiseen Keski-Suomeen. Perillä meitä oli iloinen ja valoisa Tiina vastassa. Heti kun hän sai laatikon käteensä, oli hän myyty – jo pelkästä teen tuoksusta. Vietimme Tiinan kanssa mukavan hetken ja ikuistimme tapaamista kuviin. Täytyy sanoa, että arvostan Tiinan rohkeutta ja heittäytymiskykyä pienen kunnan johtajana. Olisi suotavaa nähdä enemmänkin persoonallisia tapoja tehdä kuntamarkkinointia, ei kaiken tarvitse olla niin kaavoihin kangistunutta. Hienoa Kyy York!

Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkonen ja Teeleidin Mervi

Jo aiemmin olimme sopineet, että tee tulee myös paikalliseen Saleen, Kauppakeskus Palettiin myyntiin. Salessa tapasimme pirtsakan Niinan, joka oli aivan fiiliksissä uudesta Kyy York- teestä. Hän lupasi heti laittaa teet hyllyyn ja kuulimmepa myöhemmin, että jo samana päivänä kuntalaiset olivat käyneet ostamassa nimikkoteetään.

Personoidun teepakkauksen teettäminen on siis todella nopea ja helppo prosessi. Ideasta se kaikki lähtee. Kannattaa lähteä miettimään, että mitä haluamme pakkauksellamme kertoa. Mikä teemaku, kuva ja teksti kuvastaisi parhaiten juuri meitä? Sen jälkeen suunnittelemme pakkauksen yhteistyössä ja sitten loppu hoituu kuin itsestään. Personoitu teepaketti on todella pidetty varainhankintatuote, matkamuisto ja lahja. Teemme ovat laadukkaita, tuoksuvia, kauniita ja ennen kaikkea maistuvia.

Kyyjärven kunnalle tehty Kyy York Kiss teepakkaus

Olisiko nyt aika kertoa teidän tarinaanne uudella tavalla, teepakkauksen muodossa? Jos ajatus jäi pikkuisenkin kutkuttelemaan, ole rohkeasti yhteydessä ja suunnitellaan yhdessä juuri teidän näköisenne tee!

Teeleidin Mervi, Kyy Yorkin kasvatti