Blogi

Ystävyyttä ja yhteistyötä

Meidän pienessä keittiössä ei ehditä leipomaan kaikkea, joten tarvitaan yhteistyökumppani. Hannan kakut on ihan paras sellainen!

Hannalla on leipomo betonitehtaalla, entisessä työmaaruokalassa. Vaikka ympäristö on leipomolle ehkä erikoinen, syntyy siellä suussa sulavat ja taidolla tehdyt leivonnaiset.

Olen oppinut luottamaan Hannaan. Kakut ja piirakat on mahtavia ja toimitukset aina ajallaan. Gluteenittomat ja vegaaniset kakut; Turkinpippuri-suklaa ja vadelma-suklaa ovat asiakkaidemme suosiossa, samoin suolaiset piirakat. Toiveestani Hanna kehitteli meille myös oman pikkuleivän ”Hannan Earl grey kakun”. Ihana perinteinen Hanna-tädin kakku sai mausteekseen bergamottia. Maistuu teen kanssa ihan mahtavalle!

Hanna ja vadelmasuklaakakku, Kuva Emmi Virtanen

Ja mikä parasta, Hannasta olen saanut hyvän ystävän. Kukapa yrittäjää ymmärtäisi paremmin kuin toinen yrittäjä. Yhdessä jaamme ilot, surut ja yrittämisen haasteet. Vertaistuki onkin ollut tänä vuonna erityisen tarpeen.

On aina mukavaa jos ehdimme yhdessä istahtaa teelle. Siinä kuulumisia vaihdellessa saa myös hyvän syyn nauttia Hannan kakkuja.

Kippis, teetä ja Hannan pikkuleipää, kuvat Emmi Virtanen