Karpion talo:
Karpion talon tontti erotettiin Mattilan perintötilasta. Mattilan tilan omisti liikemies Janne Kramsu. Kun hän vuonna 1898 kuoli, hänen sisarensa lapset, joihin myös Johan Spets kuului, perivät tilan. Tilan lohkomispöytäkirjat tehtiin vasta vuonna 1917. Tontti oli Kramsunkadun varrella. Juuri tämä katu oli rajana Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan välillä, ja Karpion talo kuului maalaiskunnan puolelle.
Tontti oli puistomaista rinnettä, josta oli kaunis näköala Jyväsjärvelle, tontin yläpuolella, rinteen laella näkyi Mattilan päärakennus, ja tontin alapuolella kulki Keljoon vievä maantie. (Lähde Varpu Rantanen)
1905 toukokuisena aamuna Mattialan tilan pihamaalla, Keljon laidalla juostiin ja huudeltiin muuttotavaroiden keskellä. Kauas ei tarvinnut lähteä, vain mäkeä alas suureen, upouuteen huvilaan Kramsunkadun varrella. Muuttoa tekivät nuori maanmittari Janne Spets ja häen vaimonsa ja melkein vuoden ikäinen poikansa Ilmari. Ilmarista tuli isona juristi ja Jyväskylän poliisimestari ja perhe suomensi nimensä Karpioksi. Ilmarin poika oli Juha Karpio.
Maanmittari-Jannen opiskelutoveri, arkkitehti Lars Sonck piirsi nuoripari Spetsille häälahjaksi huvilan – sanotaan, että tupakka-askin kanteen. Kramsunkadun villa on vain vuotta nuorempi kuin Sonckin suunnittelema Sibeliuksen Ainola. Huvilassa tehtiin ensimmäinen muutostyö 1910- luvulla jolloin Arkkitehti Wivi Lönn piirsi silloisen huvilan päätyyn kulmatornin ja pohjakerrokseen suunniteltiin isännän puusepän verstas. Torni näkyi uimalaiturille Jyväsjärven rantaan. Kesäaamun teehetki tornissa oli arjen pikku juhlaa.
Taloa laajennettiin 1920- luvulla Mattilan puolelta, jonne perheystävä Alvar Aalto suunnitteli mittavan jatkon. Loppujen lopuksi vain keittiö siirrettiin, että saatiin pesutiloja ja kadun puolelle tehtiin keittiöporras ja talli modernille hevoselle eli autolle. Pihakulmaan tuli tuuletuskuisti. Jotkut ovat sitä mieltä, että laajennuksen suunnitteli Wivi Lönn, alkuperäispiirrustuksia ei ole löydetty.
Aallon jälki näkyy kyllä punaisessa piharakennuksessa, eteenkin sen kaariaukkoisessa kuistissa. Entisestä karjasuojasta kehkeytyi sievä asuintalo, jossa on asunut mm. Aalto museon vahtimestari perheineen.
Huvilan omistajapolvi vaihtui 1930- luvulla, jolloin isännäksi tuli Jannen poika, Ilmari Karpio. (Lähde Keskisuomalainen Toukokuu 1995)
Älylä:
Älylän asuinalueet syntyivät Jyväskylän seminaarin lehtoreiden ja kaupungin muiden kulttuurihenkilöiden asettuessa asumaan Mattilan tilasta erotetuille tonteille seminaarin välittömään läheisyyteen. Puutarhamaiset huvilatontit perustuvat 1910 laadittuun asemakaavaan. Ensimmäiset rakennuksista ovat 1900-luvun alusta. Vilkkain rakennusvaihe oli 1920-luvulla.
Älylän aluetta rajaavat Kramsunkatu, Keskussairaalantie ja Seminaarinkatu. Varsinaisia Älylän huviloita ovat kaksi Oksalan taloa, Heiskan talo, Jussilan talot, Karpion talo, Salervon talo ja Mikkolan talo. Älylän taloille ovat tunnusomaisia jugendkauden yksityiskohdat ikkunakoristeluissa, kuisteissa ja parvekkeissa. Pihapiirit ja puisto ovat osittain 1920-luvun puutarhakaupunki-ideaalien mukaisia. Älylä-nimitys lienee ollut yleisesti käytössä 1960-luvulle asti. Älylän alueella ovat myös Alvar Aalto museo (Alvar Aalto 1973) sekä Keski-Suomen museo (Alvar Aalto 1961). (Lähde Museovirasto)
Kuoleman kurvi:
Aikoinaan sanottiin, että kuoleman kurvi on paikka, johon kulttuuri päättyy ja alkaa sivistymätön maailma. Vanha 9-tie on aikoinaan kulkenut Korkeakosken lähellä rautatien alituksen alta tehden tiukan S-kurvin, jossa liikennöijät helposti osuivat toisiinsa. Osumien seurauksena kohtaa alettiin kutsua kuoleman kurviksi. Kuoleman kurvi sijaitsee aivan Älylän rajalla. Siihen voi tutustua Korkeakoskentien ja Keljonkadun risteyksessä. (lähde kuulotarinoita J.S.).