Hurahdukseni teehen tapahtui Kiinassa, jossa perheeni kanssa asuimme jonkin aikaa. Olin ennen sitä ollut lähes pussitee-ihminen, ja mieltynyt maustettuihin (mustiin) teelaatuihin. Vihreä tee oli mielestäni kitkerää, ja ajattelin sen johtuvan sen terveysvaikutuksista, ainakin niistä puhuttiin paljon. Lääke harvoin maistuu hyvältä.
Mutta Kiinassa kaikki muuttui. Ensimmäinen rakkauteni oli pehmeä, kermainen Oolong Milky, tai kuten kiinalaiset kutsuvat; Wo Long. Muistan aina sen hetken, kun maistoin sitä ensimmäisen kerran. Väitän, että Teeleidi sai ajatuksena silloin jo alkunsa, sillä silloin rakastuin teehen.
Kiinassa törmäsin myös uuteen tuttavuuteen Pu-erh teehen, jonka tummaan, maanläheiseen makuun (ja jopa sen kohtuullisen vahvaan tallimaiseen tuoksuun) hurmaannuin. Siitä tuli erottamaton osa elämääni, kun vielä totesin sen sopivan hankalalle vatsalleni erityisen hyvin.
Suomeen palattuani olin jo oppinut myös hauduttamaan vihreän teen oikein, ja mieltynyt sen makuun. Kitkeryys on yleensä seurausta väärästä hauduttamisesta, ja ero oikealla tavalla haudutettuun on suuri. Kiinalaisen vihreän teen jälkeen japanilainen tee tuntui aluksi liian vahvalta, melkein ”merelliseltä” mutta kun maistoin Tamaryokuchaa, tuli siitä ehdoton suosikkini.
Nämä kolme teetä ovat edelleen omat lempparini, Puerhin juon nykyisin yleensä appelsiinilla maustettuna, ja sitä meillä perheessä kuluu paljon! Ja mikäli tarvitsen lohdutusta tai mieleni tekee vähän makeaa, valintani on edelleen ihanan Oolong Milky. Tamaryokucha löytyy kupistani silloin jos on tarve erityisen tarkasti keskittyä tai steressitasoni on liian korkea, tai ihan vaan muuten tarvitsen piristystä. (Ja sitä ihanaa vihreän teen makua!)
Mikäli kiinnostuit, niin pakkasin kaikki kolme laatua maistelupusseihin (40g /laatu) ja pakettiin mukaan laitoin parhaan mahdollisen siivilän, (jotta teestä tulisi erityisen hyvää) sekä pienen teeoppaan, josta löytyy kivasti tietoa teelaaduista ja hyvän teen valmistamisesta
Alkaisiko tästä sinunkin teematka?
